sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Maskeerauskalenteri 2: Luukku 7

Katoava kajaali

Jotkut tykkäävät rajata silmänsä laittamalla väriä sisäluomelle. Harmi vain, että usein kajaali tuntuu katoavan nopeasti juuri sillä alueella ja meikkiä täytyy koko ajan käydä lisäilemässä. Vaan kas, siihenkin on helppo apu!




Silmämeikin katoaminen etenkin sisäluomella johtuu siitä, että alueella on limakalvo. Nestettä kerääntyy huomattavasti enemmän ja meikki "peseytyy" irti. Jotta nesteen kerääntymistä saisi hillittyä, kannattaa aivan ensiksi pyyhkiä limakalvot pumpulipuikolla, sekä ylhäältä että alhaalta. Suosittelen käyttämään hyvin tiiviisti pakattuja pumpulipuikkoja, sillä kovin pumpuliset puikot saattavat jättää höttöä silmään. Jos silmäsi ärsyyntyvät helposti pumpulipuikosta, voit jättää tämän vaiheen tekemättä. Sanottakoon silti, että limakalvon kuivaamisella on merkittävä vaikutus.




Kun limakalvot on kuivattu, voit levittää kajaalin. Jotkut tykkäävät kynistä, jotkut nestemäisistä, jotkut mousseista, välineellä ei ole väliä. Suosittelen värin levittämistä myös ylös limakalvolle, vaikkei se sieltä yhtä paljon näykään. Kun väriä on sekä ylhäällä että alhaalla, lopputulos on kestävämpi.




Lopuksi levitetään vielä luomiväriä kajaalin päälle, jotta siihen saadaan kuiva pinnoite. Paras työväline tähän on kulmaan leikattu meikkisivellin. Kun väriä on sekä ylhäällä että alhaalla, kuivaa pintaa on enemmän eikä väri katoa alhaalta ylös nesteen mukana.

4 kommenttia:

  1. Cool. Aion ehdottomasti kokeilla. Jossain vaiheessa päädyin vaan siihen että pistin mustaa luomiväriä juuri tuolla kulmasiveltimellä. Se säilyy aika hyvin, paitsi ihan ulkokulmasta. Mutta voisi säilyä paremmin kun lisää noi aikaisemmat askeleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmäkulmissa ei kyllä tämäkään konsti pidä pidemmän päälle, eikä siihen oikein mitään ratkaisua ole. Silmäluomi liikkuu kuitenkin niin aktiivisesti ja silmäkulmissa sitä hankausta on eniten, joten meikki irtoaa sieltä ensimmäisenä. Toivottavasti tuosta nyt on edes noin muuten apua!

      Poista
  2. Mietinki että minne se kajaali aina katoaa... :'D
    En tiennytkään tosta vinkistä, kiitos!

    Tosiaan en tiedä missä olen tän kuullut mutta jossaki mainittiin että nestemäistä kajaalia ei sais laittaa sisäluomelle.. se vissin oli haitallista? I don't know, tosiaan tiedän että jos liquid eyelineri joutuu silmään vahingossa niin se kirvelee hitosti. :S
    Yhen tutun silmälääkäri on sanonut että sisäluomeen ei sais laittaa mitään meikkejä näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se tietenkään koskaan hyvä ole silmäänsä mitään tunkea, mutta niin vaan sitä silti tehdään (piilolinssit, meikit, ripset, yms.). Itse suosin sisäluomelle nimenomaan kynämäistä kajaalia, koska nestemäinen sotkee helpommin ja sen vuoksi voi helpommin joutua silmään. Mutta ei se nestemäinen minulla kyllä ole koskaan kirvellytkään jos sitä on silmään koskaan joutunut. Eyelinerit ja kajaalit sun muut on kuitenkin tarkoitettu laitettavaksi silmien seudulle, joten silmien on kestettävä, jos jotain vahingossa niihin joutuisikin. Kaikkien silmät on erilaiset ja kestää eri asioita. Sen voin ainakin sanoa, että jos meikkiä sisäluomelle laittaa, kannattaa välttää kyynelkanavaa, sillä pahimmillaan se voi mennä tukkoon ja tulehtua. Lisäksi kannattaa aina huolehtia siitä, että työvälineet ovat puhtaat.

      Poista