maanantai 18. kesäkuuta 2012

WIPeruukit

Catherinen ja April Maynkin peruukeista tuli yllättäen jokseenkin paljon kysymyksiä Desucon-viikonlopun aikana ja muutama vielä sen jälkeenkin. En yleensä välitä kirjoitella/tehdä tutoriaaleja omista puvuistani tai niiden osista, mutta ajattelin tällä kertaa tehdä poikkeuksen. Onneksi minulla on tapana ottaa WIP-kuvia cosseistani, löytyypä ihan tekovaiheistakin kuvamateriaalia.







Tästä lähdettiin liikkeelle. Mietin peruukkia ostaessani, että minun pitää luultavasti leikellä latvoista jonkin verran pois, sillä peruukki näytti turhan pitkältä. Onneksi en ostanut yhtään lyhyempää peruukkia, sillä loppujen lopuksi pituutta olisi kyllä saanut olla enemmänkin. Olin toivonut postista vähän keltaisempaa peruukkia kuin mitä sieltä lopulta tuli, mutta elin asian kanssa. Tilasin siis kaksi samanlaista peruukkia, sillä tulisin tarvitsemaan ylimääräistä kuitua jakauksenteossa.




Minulla ei ollut kuvamateriaalia Catherinen peruukista ennen weftien lisäämistä. Mercedeksen peruukki oli kuitenkin saanut samanlaisen käsittelyn silloin joskus viime vuoden lopussa / tämän vuoden alussa kun kyseistä pukua Frostbiteen tein, ja siitä olen älynnytkin ottaa kuvan. Tältä peruukit siis kutakuinkin aina näyttävät, kun niihin on tehty jakaus mitään lisäämättä. Ei järin kaunista ja toimivaa, kuten ehkä huomata saattaa.

Olin siis kerran aikaisemminkin tehnyt peruukin, jossa on jakaus. Pääpointti on siis vain ommella weftit käsin isomman neulan kanssa jakauskohtaan peruukin nurjalta puolelta. Otin kuitenkin jotain opiksi Mercedeksen peruukista verraten Catherinen peruukkiin.





Mercedeksen peruukissa käytin pidempiä pätkiä kuitua ja ompelin yhden tuollaisen suikaleen yhdestä reiästä läpi. Keino on toimiva, mutta kun kuitua pitäisi saada tiiviisti, jotta jokainen kolo peruukin pohjasta menisi nätisti piiloon, tuli peruukin nurjalle puolelle "ruuhkaa".




Eli weftit menivät noin ruttuun. No, kukaan ei näe peruukin nurjalle puolelle, kun peruukki on päässä, mutta runsas määrä näkyy silti myös ulospäin:




Peruukki nousee jakauskohdasta hassusti koholle. Miten tältä voisi välttyä, se oli siis Catherinen peruukka varten ratkaistava.




Päätin hoitaa homman niin, että ompelisin kolme kerrosta weftejä yhteen, ja pätkisin niitä sitten suunnilleen reilun sentin mittaisiin pätkiin. Näin saisin saman määrän kuitua kuin Mercedeksellä per yksi reikä, mutta koska kuidut olisi jo ommeltu kiinni toisiinsa sidoskohdista, eivät weftit pääsisi menemään ruttuun ja lisäämään turhaa massaa nurjalle puolelle.




Tulos oli paljon siistimpi ja napakampi. Vielä varmistukseksi ompelin weftit tiukasti peruukin pohjaan kiinni. Muutoinhan tämä on siis turhaa, sillä eivät weftit enää karkuun pääse jahka kuidut jaetaan oikealta puolelta jakaukseksi.




En halunnut tunkea ihan järkyttävää määrää ylimääräistä kuitua peruukkiin, vaan halusin päästä mahdollisimman pienellä määrällä välttääkseni turhan kohoamisen. Kaikki vähän turhan suuret aukkokohdat piilotin siten, että nappasin aina pikkuisen määrän kuitua jakauksen "väärältä" puolelta ja heitin vastakkaiselle. Jakauksesta ei tällä tavalla tule aivan supisuora viiva, mutta ei se minusta ruma tai epäluonnollinenkaan ole niin, päinvastoin.




Sitten ne saparot. Pyöritin ponnarin ympärille vahvaa rautalankaa ja siitä pidempi, suora pätkä tukemaan kuituja. Pyöritin rautalangan ympärille "tangoksi" ehkä noin puolet poninhännän kuiduista. Lisäilin aina hiljalleen ohuita kerroksia ja joka kerroksen välissä käytin lakkaa liimaamaan kerrokset toisiinsa kiinni. Tämän jälkeen muotoilin rautalankatangon siihen muotoon saparoksi, jossa sen valmiina tulisi olla.




Loput kuiduista kiepautin nyt saparon muodossa olevan tangon ympärille suorana, sileänä "liuskana" pienissä ja ohuissa erissä lakan kanssa. Myös tässä vaiheessa lakkaa piti laittaa joka kerroksen väliin, jotta kuidut liimautuisivat kiinni toisiinsa ja pysyisivät paikallaan.




Lopuksi leikkasin peruukkiin otsatukan ja muotoilin sen lakalla, samaten siloitin lakan kanssa jakauksesta pursuavat lyhyemmät kuidut ojennukseen. Otsatukan muotoilu osoittautui kuitenkin loppupeleissä turhaksi, sillä päässä naamalla olevat kuidut kutittivat sen verran, että pyyhkäisin ne sivuun ja annoin olla. :D


Kuva © Joonas Forsell







Oli ihan hirveän vaikeaa löytää kohtuuhintaan oikeansävyinen, tarpeeksi pitkä peruukki, jossa ei olisi otsatukkaa. Ei löytynyt, joten jouduin tyytymään sellaiseen, jossa otsatukkaa on jonkin verran. Ei voi mitään.




Ensin peruukki piti tottakai leikata sopivaan mittaansa. Jotta saisin peruukin tasamittaiseksi joka puolelta, laitoin peruukin osiin ponnareilla. Näin olisi helppo mitata jokainen kohta erikseen.




Eli tähän tapaan. Mitta laskettiin siis päälaen korkeimmasta kohdasta, jotta pituus olisi joka puolella sama. Leikkasin kuidun ponnarin yläpuolelta, jotta kaikki ylimääräinen kuitu jäisi niihin ja voisin ommella kuiduista weftejä myöhemmin. Peruukki kun oli mieleeni vähän turhan ohut ja wefteillä paksuutta saisi lisättyä mukavasti. Ja ponnari nyt vain muutenkin sattui olemaan hyvä merkkikohta leikkaamisessa.




Mukavan tasainen. Nyt peruukki pitäisi vain siistiä, eli ohentaa latvoista, jotta ne näyttäisivät luonnollisemmilta. Jos nyt tässä tapauksessa niin voi sanoa. Kuitu oli muutenkin ennen leikkaamista hirvittävän sileää, mikä ei olisi ollut kovin hyvä juttu lakkaamista ja muotoilua ajatellen, sillä kaikki aineet tuppaavat olemaan vähän vähemmän tehokkaita sileään kuituun kuin karheaan. Siistiminen tulisi siis hyvään tarpeeseen. Seuraava video selittää, mikäli ette vielä hoksanneet.


       


(Jos jotakuta kiinnosti niin pätkässä soi Lady Gagan Black Jesus - Amen Fashion osiin leikattuna.)
Suosin leikatessa aina parturiveistä ja jätän mieluusti kaikki kampaamosakset ja ohennussakset laatikkoon. Omassa kädessäni veitsellä tulee hyvää jälkeä hyvinkin nopeasti. Veistäessä on kuitenkin se puoli (puolen laatu riippuu ihan siitä, mitä havittelee), jota videolla yritän näyttää: veistäessä kuitu joutuu pienelle venytykselle ja ponnahtaa terästä vapautuessaan ylös ja muodostaa takkukimppua. Omaan tarkoitukseeni April Mayn peruukissa tämä oli vain ja ainoastaan hyvä ja tarkoituksellista, sillä aina kuitua selvittäessä ja harjatessa kuidun laatu karheutuu ja lakkakin ja muut muotoiluaineet tarttuvat kuituun paremmin. Yllättäen leikatessa tapahtui jotain muutakin mukavaa:


Derp!
Ennen  -  Jälkeen

Peruukki sai leikatessa karheutumisen lisäksi juuri sen verran tuuheutta, ettei minun tarvinnut lisäillä weftejä.




Sitten vain muotoilemaan! Kävin peruukin läpi kerroksittain ja rullailin kuitua pätkittyjen vessa- ja talouspaperihylsyjen ympärille, suihkuttelin paljon lakkaa ja föönasin.




Kun kaikki kerrokset oli rullattu, otin hylsyt pois ja asetin rullat takaisin... no, rulliksi ja suihkuttelin lakkaa vielä rullien sisäpuolelle. Jätin peruukin suunnilleen noin aina Desucon-viikonlopun lauantaille saakka ja avasin ne vasta tuolloin illalla välttyäkseni mahdolliselta taipuisuuden latistumiselta.


Kuva © Maiju

Ja siinä nyt vielä valmis, avattu peruukki. Tuo nyt taitaa olla jo vähän lässähtänyt versio, kuva otettiin päivän loppupuolella. Peruukki joutaa kyllä pesuun ja kuumakäsittelyyn vielä ennen seuraavaa käyttökertaa, niin luulisi pysyvän muodossaan paremmin!



Mutta siinä aikalailla ummet ja lammet noista kahdesta peruukista! Jos jotain kysyttävää vielä ilmenee, tai en ole muistanut vastata johonkin jo aiemmin kysyttyyn, saa laittaa viestiä / nykiä hihasta / tms. :3


Kaunis ja siisti vessa on kaunis ja siisti kaiken lakkailun jälkeen.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Desucon, eli kuinka karma kiusasi

No nyt on kaikki tarvittavat kuvatkin Desucon-viikonlopulta saatu, joten voisi sitä kai conraporttia vähän rustata. Olen jo selvinnyt pahimmasta conikrapulastakin, joten pidempi välttelykin on turhaa.



Perjantai

Sanalla sanoen: YHYYITKUPOTKUARHWJHFJSAfAGHGHGÄITI. 8D Desucon Frostbiten jakamiin autokokemuksiin nojaten (lähinnä siis siihen, että auton kanssa on hyvä liikkua Lahdessa, etenkin kun samassa majapaikassa nukkuu useampikin ihmissielu ja auto vaan nyt sattuu yleisesti helpottamaan elämää) oli Lahteen tarkoitus tälläkin kertaa mennä autolla. Meitä oli ensin tarkoitus olla neljän hengen matkaseurue, mutta se karsiutui lopulta kahteen, kun yksi ei ehtinyt sovittuun lähtöaikaan ja toinen sai mahataudin. Elina ja minä jouduimme uskaltautumaan autoon keskenämme. Helsingistä piti lähteä jossain klo 15 hujakoin, jotta olisi oikeasti reilusti aikaa ajella hissuksiin ja rauhassa etsiä parkkipaikkaa Lahden puolella, jos olisi tarvis.

Tässä vaiheessa raporttia huokaisen syvään, laitan sormenpääni yhteen ja sanon hyvin painokkaasti: "No."

Ongelmia tuli jo heti parkkipaikalla. Auton käynnistys kesti tovin, koska diesel-autoja pitää muistaa kohdella eri tavalla kuin muita kaaroja, emmekä löytäneet paikkaa navigaattorille. Hylkäsimme ajatuksen navigaattorista, emme sitä kuitenkaan tarvitsisi. Pääsimme joka tapauksessa hetken päästä turvallisesti liikkeelle. Ensimmäisenä kuitenkin piti päästä tankkaamaan auto ja täyttämään rengaspaineet kuntoon (auto oli juuri tullut katsastuksesta). Lähdimme hienosti Kehä III:a pitkin kohti Lahdenväylää tarkoituksena pysähtyä Vantaalla nappaamassa peruukkisukkani mukaan serkulta, joka ei mahatautinsa vuoksi päässyt mukaan. Menimme vahingossa kahden liittymän ohi ja päädyimme Tikkurilaan, jossa päätimme ottaa hyödyn Neste Oilista ja hoitaa rengaspaineet pois päiväjärjestyksestä. Paha vain, että kyseessa oli itsepalvelupiste ja kaksi rengaspaineista tietämätöntä tylleröä puntaroi, että jaa. Päätimme kuitenkin ottaa asemasta ilon irti ja saimme ainakin tankattua auton. Oli aika jatkaa matkaa, mutta kas, auton takaovesta irtosi joku mutteri/ruuvi/tappi, eikä ovi mennyt enää kiinni. Siinä hetki venkslattiin takaoven kanssa ja mietittiin, mistä tappi olisi voinut tippua. Kädet öljyssä ja muussa mielenkiintoisessa liassa onnistuimme kuitenkin korjaamaan oven ja olipa paikka navigointilaitteellekin jo löytynyt. Turhaa sekin, sillä jostain syystä laite ei ottanut virtaa tai auto ei sitä suostunut luovuttamaan. No jaa, ei kai sitten voinut mitään.

Lähdimme Tikkurilasta Puistolan kautta Vantaalle, sillä sitä kautta osaisin varmasti ilman navigaattoria serkulle, mutta kaiken jo tapahtuneen päälle, ennen kuin pääsimme pois Puistolasta, meiltä_irtosi_rengas. Onneksi olimme aivan (toisen) Neste Oilin vieressä ja pääsimme rengas kopottaen parkkeeraamaan sen pihalle. Seurasi järkyttävä määrä soittoja iskälle allekirjoittaneen toimesta, mutta ainutkaan soitto ei päässyt läpi. Soitin myös iskälle töihin, mutta puhelimeen vastannut setäni kertoi, ettei iskä ollut siellä. Itku kurkussa selitin sedälle, mikä tilanne on päällä, ja setä lupasi tulla apuun katsomaan rengasta.

Puolisen tuntia taidettiin odotella, kunnes setä saapui. Tuomio oli varsin selvä: autolla ei kyllä minnekään Lahteen mennä. Varsin onnellisesti kuitenkin saatiin kyyti Tikkurilan juna-asemalle (serkun kautta, tyhmä peruukkisukka), ja päästiin lopulta junalla perille Lahteen. Minulla olisi alkanut työvuoro infossa klo 17.00, mutta koska olimme aikataulusta kaksi tuntia myöhässä, missasin vuoroni totaalisesti. (Kiitos muuten vielä, Ninnu, kun puolestani informoit infolaisia tilanteesta! Olen velkaa! ;_; )

Olin ainakin itse niin tajuttoman poikki kaikesta stressaamisesta ja ulisemisesta (josta Elinalla on kaunista videomateriaalia), ettei perjantaina Sibeliustalolla hillustelu huvittanut enää pätkääkään. Menimme yksissä tuumin majapaikalle, jossa junalla Lappeenrannasta saapunut Maiju jo odotteli.

Olin saanut omat pukuni valmiiksi jo vähän vajaa viikko aikaisemmin, joten loppuillan lähinnä odottelin sopivaa nukkumaanmenoaikaa katsellen, kun muut viimeistelivät pukujaan tai ohjelmaansa.

Perjantaini pelastaja ja kyynelkanavieni murtaja, jälleen kerran:







Lauantai

Uliuu, aamulla oli herätys kuudelta, sillä työvuoro alkaisi klo 8.00. Sain nukuttua vain viisi ja puoli tuntia (5½ h), enkä yhtään ymmärrä miten en voinut saada unta, vaikka olin ollut koko päivän niin tolkuttoman väsynyt. Joka tapauksessa pääsin töihin tällä kertaa reilusti ajoissa ja tykkäsin tosi paljon olla pitkästä aikaa tiskin takana. Illalla klo 20-22 vuorossa ei kyllä enää hirveästi naurattanut, väsytti niin paljon...



No hyvinhän se meni, vaikka väsyttikin.
Kuva © Kimmy


Jahka vuoroiltani ehdin, avustin Elinaa cosplaymusiikkivideon teossa hiukan, pyörähdin itse kameran edessä jammailemassa ja saatoin käväistä myös juomassa drinksuja (lue: mehua) lavalla Elinan kanssa Eurocosplay-kisan alussa. (Elina, fanitan yhä sun juontoja.) Yhyy, myös tälläkin kertaa minua muuten kysyttiin Hall Cosplayhin kisaamaan, mutta kuten Frostbitessakin, piti minun olla lavalla muissa hommissa. En siis kyennyt. No, ehkä vielä joskus!


Kuva © Hanna Hyttinen


Jee, serkkukin pääsi myöhemmin lauantaista paikalle mahataudista selviytyneenä ja saatiin photoshoottia aikaiseksi! (Kuvia löytyy entryn loppupuolelta.)

Catherine oli ihan mukava puku pitää päällä; ei hiostanut, kiristänyt, nipistänyt tai ahdistanut, toisin kuin olin pelännyt, etenkin ahdistavuuden kannalta. Tykkään Catherinesta hahmona, mutta kyllä sitä tehdessä mietti, että onkohan nyt ihan jees tämä toppi kun alusvaatteetkin näkyy näin. Joo, se on Catherinella tarkoitus, mutta kyllä se silti vähän mietitytti. Pääsin onneksi mielenahdingosta eroon ennen viikonloppua ja päätin vain pitää kivaa. Peruukkikin kesti yllättävän hyvin koko päivän aamuseitsemästä iltayhteentoista, tosin oikea saparo kyllä lähti loppuiltaa kohden vähän hapsottamaan. Suurin miinus puvun käyttömukavuudessa oli kuitenkin ehdottomasti kengät, jotka puristivat ikävästi aluksi, mutta jahka laitoin laastarit kriittisimpiin kipukohtiin, kaikki oli sillä kuitattu. Illalla tosin päkiöitä kivisti mukavasti.

Ostan muuten niin todellakin jatkossa samanlaiset tekokynnet kuin mitkä nyt Catherinelle ostin. Niissä oli liimat/tarrat valmiina, eivätkä kynnet irronneet kertaakaan koko päivän aikana, eivät liikahtaneetkaan! Irrottaminenkaan ei ollut kivuliasta vaan kaikki irtosivat tosi nätisti. En halua enää ikinä käyttää mitään kynsiliimoja, jotka syövyttävät keratiinia, ja kynttä pitää kasvattaa monta kuukautta ennen kuin kaikki jäljet kasvavat kunnolla ulos. Tai sitten se olen vain minä ja omituiset kynteni.



Sunnuntai

Hyvin rento päivä, paitsi jaloille, jotka huusivat Hoosiannaa joutuessaan uudestaan 11 cm korkeisiin korkoihin. Olin yhden vuoron töissä keskipäivällä ja vapaa-ajalla shoottasin pikaisesti Elinan ja Maijun Last Exile -pukuja ja sain pari mukavaa otosta April Maystanikin. Ilahdutti muuten ihan syntisesti, kun joku tuli sanomaan, että näytän aivan April Maylta. (Eli jos sinä, Mysteerihenkilö, satut tätä blogia lukemaan: kiitos! En ole varma, tajusinko hämmennykseltäni kiittää!)


Ilmeeni ja hämmennykseni tapahtuneen jälkeen oli aikalailla tätä sorttia.
Kuva © Jesmo


April May oli Catherineakin mukavampi pitää päällä, lukuunottamatta tietysti kenkiä. Korot olisivat varmasti olleet todella mukavat ja hyvät, mikäli edellinen päivä ei olisi tuskastuttanut ja murjonut päkiöitäni sietokykyjensä rajoille. Niin vain kuitenkin kävi ja sillä mentiin. April Maylle ostamani kynnet eivät olleet läheskään samaa tasoa Catherinen kynsien kanssa. Olin päättänyt kokeilla niissäkin tarroja, erikseen ostettavia vain, mutta ne eivät kyllä toimineet ollenkaan niin hyvin kuin edeltävän päivän akryylipalaset. Yhäkin, tiedän todellakin mistä ja keneltä jatkossa ostan. Peruukin kanssa oli hieman taistelua välillä, kun piti piilotella pinnejä pitämään naamalle tulevat suortuvat ojennuksessa.

Illalla meno oli rennon sijaan niin käsittämättömän hysteeristä, ettei ollut mitään rajaa. Olen pahoillani, Maiju. :'D Saatiin Elinan kanssa autokyyti takaisin Helsinkiin by Elinan veli, ja kaikki oli hyvin.


---


On aika surullista ehkä, että se pisin ja jännin selostus viikonlopulta koskee perjantaita, ennen kuin edes pääsin Lahteen. No jaa, aina ei voi voittaa. Pahoittelen siis varsin tylsää raporttia. :'D Viikonloppuna minulla oli oikeasti ihan mielettömän hauskaa, vaikka tekstistä se ei ehkä ilmenekään kovin hyvin. En vain muista enää mitään. Tai no, oikeasti en ole missään vaiheessa muistanut mitään, sillä elämäni ensimmäistä kertaa minulle iski conikrapula. Olen aina ennen palautunut coneista hyvin ja muistellut viikonloppuja lämmöllä, mutta päässyt aina kaiken yli heti seuraavana päivänä. Nyt palautumiseen tarvittiin useampi päivä ja olin ensimmäiset kaksi päivää alakuloinen, eikä mikään huvittanut. On se jännä. Muistan kyllä sentään joitain hienoja hetkiä viikonlopulta, kuten satunnaisten ihmisten tissejä ja peppuja joka paikassa (Irtsa, tiedän, että tykkäsit rummuttelusta), pitkiä sääriä, takahuoneessa drinksuttelua (lue: yhäkin mehua)... Oikeasti, tämä on niin surullista. Jos menen vain pois. 8D

Tässä nyt vielä photoshoottien satoa sekä lauantailta että sunnuntailta.



Lauantain sato

Elina: Trisha / Midnight Venus - Catherine
Piko: Katherine - Catherine
Allekirjoittanut: Catherine - Catherine
Kuvaaja: Maiju ja Kimmy






















Sunnuntain sato

Allekirjoittanut: April May - Phoenix Wright: Ace Attorney
Kuvaaja: Maiju









Omat kuvani viikonlopulta

Maiju: Luscinia - Last Exile: Fam the Silver Wing
Elina: Soroush - Last Exile: Fam the Silver Wing














Jätän ehkä paasaamatta sen miten olen hurahtanut Mass Effectiin tässä kevään aikana ja itken ällöttävän raivoisasti ja raivoisan ällöttävästi kaikille jutuille, erityisesti kolmannessa Mäsärissä. Jaan vielä loppuun siis kuvan, jonka Maiju ystävällisesti otti. Maiju oli minun reagointikykyäni huomattavasti nopeampi ja nappasi kamerani mukaansa sillä välin kun minä jäin paikalleni aukomaan suutani kuin kala kuivalla maalla kykenemättä ajattelemaan selkeästi.


ME2!Joker \;_;/
(Hys, ei ole minun jalat siellä, kun ihkuttelen ja fanityttöilen takana, hys hys.)
Kuva © Maiju

Toivottavasti muuten tykkäätte uudesta ulkoasusta!